Aihearkisto: Tanhuvaaran leiri

Tanhuvaaran perheleiri

Lisätty:

Ylämaan Pyrkijöiden perinteinen koko perheen liikuntaleiri Tanhuvaaran urheiluopistolla ajoittuu tänä vuonna syyslomaviikon loppuun, eli 26.-27.10.2019. Lisätietoa leiristä tulee syyskuun alkuun mennessä, ja tuolloin aletaan myös vastaanottaa ilmoittautumisia leirille.

”Kaikki yhessä” Tanhuvaaraan 29.-30.9.!

Lisätty:

Ylämaan Pyrkijät järjestää koko perheen liikuntaelämysleirin teemalla ”KAIKKI YHESSÄ” Tanhuvaaran urheiluopistolla Savonlinnassa 29.-30.9.2018 (la-su). Leiri on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa Aktiivinen lapsuus -hankettamme, ja tästä syystä voimme tarjota leirihinnasta 15% alennusta niille perheille, joista osallistuu vähintään yksi vanhempi ja yksi tai useampia lapsia!

Leirin ohjelma on teeman mukaisesti suunniteltu nyt siten, että kaikenikäiset leiriläiset pääsisivät mahdollisuuksien mukaan osallistumaan samoihin toimintoihin, eikä leiriläisiä jaeta ryhmiin esimerkiksi pelkästään iän perusteella. Luvassa on mm. kiipeilyrata, suunnistusta eri muodoissa, frisbeegolfia, leikkimielistä joukkuekisailua, uintia, kimppajumppaa ja joukkuepelailua.

Mahdollistaaksemme mukavan, rentouttavan ja elämyksellisen leirin kaikille osallistujille tulee jokaisella alaikäisellä olla leirillä jo ilmoittautumisvaiheessa nimetty aikuinen mukanaan. Aikuisen ei kuitenkaan tarvitse olla lapsen oma huoltaja. Yhdellä aikuisella voi leirillä olla vastuullaan korkeintaan neljä alle 18-vuotiasta leiriläistä.

Ilmoittautumiset 13.9. mennessä: Jarmo Piispanen, puh. 0500 482 597 tai jarkki.piispanen@gmail.com. Ilmoittautumisessa tulee mainita osallistujan nimi, syntymäaika ja osoite sekä sähköpostiosoite leiri-infon lähettämistä varten. Alaikäisen osalta tulee lisäksi ilmoittaa huoltajan nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero sekä vastuuaikuinen.

Majoitus tapahtuu 2-3 hlön hotellihuoneissa (myös väliovella yhdistettyjä perhehuoneita), ja ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää toiveensa huonejärjestelystä!

Leirin hinta aikuiselta 95 € (perhealennuksella 80,75€), 11-16 –vuotiaalta 84 € (perhealennuksella 71,40€) ja 5-10 –vuotiaalta 50€ (perhealennuksella 42,50€). Alle 5-vuotiaat maksutta.

Hinta sisältää:

  • Hotellimajoituksen
  • Ruokailut (lauantaina päivällinen ja runsas iltapala, sunnuntaina aamupala, runsas välipala ja päivällinen)
  • Leiriohjelman mukaisiin toimintoihin osallistumisen, myös kylpylän käytön

YP järjestää leirille bussikuljetuksen. Kuljetuksen (Ylämaa – Tanhuvaara – Ylämaa) hinta on 12 vuotta täyttäneiltä 10 €/hlö ja 7-11 -vuotiailta 5 €/hlö. Alle kouluikäiseltä kuljetus on maksuton. Kuljetuksesta ei anneta perhealennusta. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita, osallistuuko bussikuljetukseen vai ei.

Ilmoittautuneille lähetetään tarkempi leiri-info noin viikko ennen leiriä. Tiedustelut Jenni Kinnuselta numerosta 050 3306353.

Jälleen on aika suunnata Tanhuvaaraan

Lisätty:

Ylämaan Pyrkijöiden Tanhuvaaran liikuntaleiri järjestetään Tanhuvaaran urheiluopistolla            15 –16.10.2016

Ohjelmassa liikuntaa monipuolisesti sisähalleissa. Hyvät ulkoilumahdollisuudet.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot maksuista ym. 30.9.2016 mennessä

Jarmo  Piispanen 0500 482597

ylamaan.pyrkijat@gmail.com

 Tarkempi ohjelma tiedotetaan ilmoittautuneille erikseen

Tanhuvaaran liikuntaleiri lokakuussa

Lisätty:

Liikuntaleiri 4 – 5.10.2014 Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla

Leiri on tarkoitettu kaikenikäisille lapsille. Ohjelmassa on liikuntaleikkejä ja pelejä sekä yleisurheiluharjoituksia. Mahdollisuus myös uintiin. Osallistujat jaetaan neljään ryhmään ikätason mukaisesti. Jokaisella ryhmällä on oma ohjaaja. Leiristä vastaavat Taru Turkia ja Jarmo Piispanen.

Halutessaan myös vanhemmat ovat tervetulleita osallistumaan ja mukaan liikkumaan. Aikuisen hinta on noin 87,- , lapsille hinta hieman alhaisempi.

Paikkoja varattu 50. Yhteinen bussikuljetus.

Ilmoittaudu 15.9.2014  mennessä  Jarmo Piispaselle

0500-482597  tai ylamaan.pyrkijat@gmail.com

Yleisurheiluasiaa, lasten liikuntaleikkikoulu

Lisätty:
  • Lasten yleisurheilukilpailuiden 16.8. tulokset täällä!
  • Lasten liikuntaleikkikoulu alkaa keskiviikkona 7.9. Ylämaan koulun liikuntasalissa. Lisätietoja täällä!
  • Urheilukoulu alkaa perjantaina 9.9. klo 17.30 Ylämaan koulun liikuntasalissa.
  • Tanhuvaaran liikuntaleiri 8.-9.10. Ilmoittautumiset 15.9. mennessä ja lisätietoja Jarmo Piispanen 0500-482597.

Tanhuvaaran leiri, sali- ja uimahallivuorot

Lisätty:
  • Tanhuvaaran liikuntaleiri pidetään 27.-28.11. (HUOM! Muuttunut päivämäärä!) Ilmoittautuminen 17.10. mennessä Jarmo Piispaselle, 0500-482597.
  • Seuran salivuorot ovat seuraavat:
    • Keskiviikko miesten salibandy klo 19.30-21.00
    • Perjantai lasten urheilukoulu klo 17.30-19.00
    • Perjantai aikuisten lentopallo klo 19.00-21.00
  • Seuran uimahallivuoro joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 18.00 alkaen.
    Seura ei järjestä omaa valvojaa, vaan alle 15-vuotiaat aikuisen mukana.