Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2017

Tunnelmia Sannan hiihdosta

Lisätty:

Sannan hiihto ilta

Sannan hiihto päästiin hiihtämään tänä vuonna hienossa ulkoilusäässä. Puoli tuntia ennen starttia satoi kauniita, suuria lumihiutaleita. Taivas oli vielä lähdön hetkellä pilvessä ja keli ensimmäisenä matkaan lähteneille varsin nahkea, mutta puolilta päivin aurinko jo paistoi ja keli sen kuin parani. Viimeiset kaksi tuntia hiihdettiin jo lähes lentokelissä. Kuutamo ja jätkänkynttilät valaisivat latua. Olipa jokunen hiihtäjä varustautunut otsalampullakin. Puitteet ja ladut olivat lumitilanteeseen nähden erinomaiset  ja ladulle olisi hyvin mahtunut lisääkin joukkueita. Hiihdettyjä kilometrejä kertyi koko porukalle yhteensä arviolta 700 km:n luokkaa.

Suomi 100v juhla toi Sannan hiihtoon juhlavuutta. Hiihdon avasi Eira Kylmälä.

Sannan hiihto 2017 100v

Sannan hiihto2017

 

Aamulla klo 8 se alkaa – Sannan hiihto!

Lisätty:

Numerot ja huolto Marttalassa!

Hiihtää voi vapaata tai perinteistä. Ladut ja pohjat on ajettu tänään. Hiihto tapahtuu pääsääntöisesti Tapion pellolla, mutta pellolta on myös havuin merkitty reitti pururadalle, jossa 1,4 tai 3,4 km pitkät lenkit.

Ja jotta jaksaa hiihtäjät hiihdellä, myynnissä on pientä purtavaa.

 

TERVETULOA!!