Veiterä

.:HISTORIA:.

.:TAPAHTUMAT:.

Palloilulajien ennätys lienee se, että seura saavuttaa miesten Suomen mestaruuden vain runsaat pari kuukautta seuran perustamisen jälkeen. Tälläisen tempun teki jääpallon mestaruussarjassa Lappeenrannan Veiterä talvella 1951.

Veiterä perustettiin 4. joulukuuta 1950. Kuukautta myöhemmin se pelasi ensimmäisen SM-sarjaottelunsa ja 11. helmikuuta se voitti finaalissa Oulun Palloseuran 2-0. Maan ykkössija varmistui, kun Veiterä voitti viikkoa myöhemmin Turussa TUL:n mestarin Turun pyrkivän 4-2.

Aivan tyhjästä Veiterä ei tietenkään tullut maan huipulle. Kaupungissa oli jo kauan pelattu jääpalloa, Lappeenrannan Urheilumiesteen nimissä, ja LUM oli voittanut Suomen mestaruuden vuonna 1949. LUM:n vuosikokouksessa 27. marraskuuta 1950 äänestettiin kuitenkin jää- ja jalkapallon pysymisestä seuran ohjelmassa. Äänestyksen tulos oli 62-28 erottamisen puolesta.

Viikkoa myöhemmin Lappeenrannan palloiluväki kokoontui perustamaan omaa palloiluseuraa, jonka nimeksi hyväksyttiin Veiterä. Se tarkoittaa henkilöä, joka on hyvässä vireessä, nopealiikkeinen, sopeutuva, sana- ja iskuvalmis. Jääpallon harrastus oli tullut Lappeenrantaan jo 1910-luvulla Viipurista, joka niihin aikoihin kehittyi maan johtavaksi jääpallopaikkakunnaksi. Talvella 1930 LUM pystyi jo ahdistelemaan maineikasta Viipurin Sudet -seuraa ja hävisi vain 4-5. LUM oli 1930 luvulla B-sarjan kärkijoukkueita, mutta ei pystynyt nousemaan mestaruussarjaan.

Sotavuosien jälkeen jääpallo oli selkeästi Lappeenrannan menestyksekkäin urheilulaji. Lappeenranta oli 1950-luvulle tultaessa vielä pikkukaupunki, siellä oli asukkaita vain 17.000.

Ensimmäinen mestaruus

Lyseon voimistelunopettaja Uuno Huttunen oli merkittävin vaikuttaja siihen, että LUM nousi 1940-luvun lopulla maan johtavaksi jääpalloseuraksi. Vuoden 1949 finaalissa se voitti Vaasan IFK:n 4-2. Joukkueessa pelasi välihyökkääjänä Matti Serenius, jonka isä Yrjö Serenius, oli ollut ennen sotia LUM:n luottopelaajia. Matti ylti kahdeksan kertaa A-maajoukkueeseen, ja hänen pojastaan Timosta tuli maajoukkuemies 1970-luvulla.

Veiterä tuli LUM:n tilalle mestaruussarjaan vuodenvaihteessa 1950-1951. Seura oli seuraavat 11 vuotta jatkuvasti mitaleilla. Vuosien 1951-1961 saldo oli kolme mestaruutta, kolme hopeaa ja viisi pronssia.

Talvella 1952 Veiterä sai SM-pronssin ja 1953 SM-hopean. Sarjassa se päätyi samoihin pisteisiin Oulun Palloseuraan kanssa, ja mestaruus ratkaistiin uusintaottelulla, jonka OPS voitti 3-2.

Lappeenrantaan tuli SM-hopea myös 1954. Veiterä oli taas sarjan kärjessä tasapisteissä toisen seuraan kanssa, joka nyt oli Warkaudeen Pallo-35. Taas tarvittiin uusintaottelu, eikä onni nytkään suosinut Veiterää. WP-35 voitti 4-3. Vielä viisi minuuttia ennen loppua Veiterä johti 3-2, mutta lopussa puolustus sähläsi.

Kolme veljestä

Veiterän alkuvuosien joukkueessa oli maineikas Partasten veljessarja. Veikko "Pike" Partanen oli maajoukkueen monivuotinen tehopelaaja (23 A-maaottelua), erinomaisen pelinäkemyksen luonnonlahjana saanut keskustuki. Myös pikkuveli Erkki pelasi 4 A-maaottelua. Nuorin veljeksistä, Urho Partanen tuli kansainväliselle huipulle 1960-luvulla.

Kahdesti oli mestaruus mennyt uusintaottelussa täpärästi Veiterän ulottumattomille. Talvella 1955 lappeenrantalaiset eivät jättäneet enää mitään sattuman varaan. Veiterä pelasi parhaimmillaan kuusi ottelua peräkkäin ilman, että vastustaja sai kertaakaan palloa maalivahti Antti Paloheimon taakse.. Ratkaisevassa ottelussa Lappeenrannan Kimpisessä OPS kukistui 2-0. Kentän laidalla oli 6215 katsojaa eli enemmän kuin kolmasosaa kaupungin asukasmäärästä.


[1] [2] [3] Seuraava


Ajankohtaista:
02.08.2010
Syyskierroksen kotiavauksesta pisteet

30.07.2010
Taistelu ei riittänyt

28.07.2010
Miikka Tujula Veiterään!

05.07.2010
Kevätkerros päättyi kotivoittoon

24.06.2010
Paikallisottelussa tasapeli

Lue lisää!

Tapahtumakalenteri

MA

TI

KE

TO

PE

LA

SU

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
[20]
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
 




TACKLA Urheilu Koskimies UPM Cumulus Etelä-Karjalan Osuuspankki Etelä-Saimaa Peuhkuri Lappeenrannan kaupunki Toteutus: Joni Saltiola, EKAMK, 2007