TALVISODAN HÄVITTÄJÄTUKIKOHTA UKONSALMESSA

 

Tuhoisa ilmataistelu 29.2.1940 Ruokolahdella

 

Talvisodan aikana vuosina 1939 – 40 Ilmavomat tukivat Suomen puolustusta Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Hävittäjäkoneet etsivät vihollisen pommittajamuodostelmia ja tuhosivat niiden koneita konekivääriaseistuksella. Hävittäjät joutuivat taisteluun myös neuvostohävittäjien kanssa. Neuvostoliiton ilmavoimat olivat moninkertaiset suomalaisten konemäärään nähden, mutta suomalaiset menestyivät ilmataisteluissa hyvällä taktiikalla ja ohjaajien taidoilla venäläisiä vastaan. Suomalaisten menestykseen auttoi merkittävästi tehokas ilmavalvonta, jota Lotat toteuttivat aisti-ilmavalvontana ilmavalvonta-asemilla.

 

Suomen hävittäjälaivueet toimivat Karjalan kannaksen ja nykyisen Etelä-Karjalan lentokentiltä, mutta myös järvien jäille perustetuilta jääkentiltä.

 

Yksi tällainen jääkenttä oli perustettu vuoden 1939 jouluna Ruokolahdelle Ukonsalmeen. Tukikohdan johtopaikka sijaitsi Kunnantalon tiloissa ja koneiden seisontapaikat olivat Rasilan laivalaiturin ja sen vastapäätä olevan Mäntyniemen majan rannassa jäällä. Molemmissa kohteissa oli saunat, missä lentäjät lämmittelivät odotellessaan hälytys startteja.

 

Ilmavalvontatietojen perusteella hävittäjät nousivat ilmaan jäljittämään ja tuhoamaan vihollisen pommikoneita ja hävittäjiä. Koneet pystyivät nousemaan ja laskeutumaan Ukonsalmen jäälle käyttäen suksin varustettuja laskutelineitä. Taitavat mekaanikot pitivät koneet käyttökelpoisina kovassakin pakkaskelissä taivasalla. Yön ajaksi mekaanikot poistivat koneiden moottoriöljyt ja pitivät ne lämpöisinä avotulella kuumennettavissa astioissa. Koneiden päälle laitettiin kankaiset suojat, joiden sisäpuolelle ohjattiin puhalluslampuilla kuumaa ilmaa. Koneet tankattiin käsipumpuilla ja polttoaine tuotiin hevosten vetämässä reessä paikalle.

 

Helmikuun alkupäivinä Ukonsalmen jäätukikohdan päälliköksi tuli kapt Eino Luukkanen Värtsilästä siirtyneen hävittäjälaivueensa kanssa. Hänen laivueensa täydentyi siten, että siihen kuului 10 Fokker hävittäjää ja 11 Gladiator hävittäjää. Tukikohdan joukkoja alettiin kutsua Osasto Luukkaseksi.

 

Venäläisten ilmahyökkäykset lisääntyivät ja konemäärät lisääntyivät. Kun suomalaiset olivat pystyneet torjumaan viholliskoneita useimmiten kahden koneen partioiden voimin, oli nyt usein kaikki lentokuntoiset koneet lähetettävä kerralla taisteluun. Viholliskoneille saatiin merkittäviä tappioita mutta myös oma kone aina silloin tällöin ammuttiin alas.

 

Helmikuun viimeisenä päivänä karkausvuotena (29.2.), päivä valkeni aurinkoisena. Parin lentokelvottoman päivän jälkeen vihollisen ilmatoiminta alkoi vilkkaana. Hälytyksiä viholliskoneiden etsintään tuli aamuhämäristä alkaen tiheään. Koko Luukkasen hävittäjäosasto palaili klo 08.30 onnistuneelta torjuntalennolta kotitukikohtaan, kun venäläinen hävittäjäpartio ilmestyi paikalle ja avasi tulen viimeisiä vielä ilmassa olevia koneitamme vastaan. Tässä taistelussa lakisuojauksessa ollut Gladiator lentäjä alik Pentti Kosola sai osuman ja hänen kone syöksyi palavana Kaljaniemen selällä Kartsaaren kupeessa jäälle. Kosola avasi laskuvarjon, mutta se ei palavana pelastanut lentäjää. Kosola menehtyi.

 

Ltn Mashitsh oli tämän venäläisestä Lempaalan hävittäjätukikohdasta lähteneen partion johtaja. Heidän tehtävänä oli suomalaisten lentotukikohtien tiedustelu ja partio onnistui siinä. Venäläiskoneet palasivat lukuisia osumia saaneena tukikohtaansa ja sieltä lähetettiin valmistelujen jälkeen hävittäjäosasto tuhoamaan Ukonsalmessa olevia suomalaiskoneita.

 

Klo 11.40 Lempaalasta nousi ilmaan 23 viholliskonetta käsittävä osasto, jossa oli I-16 ja I-153 merkkisiä hävittäjiä. Osasto eteni kahtena osana johtajinaan maj Gill ja vlnt Jefimov. Ne lensivät lähekkäin eri korkeuksilla suojaten toisiaan. Suomen ilmavalvonta havaitsi ne ensi kerran klo 11.57 Karjalan kannaksella. Siitä alkaen niitä seurattiin koko lentoreitin ajan, mutta Ukonsalmeen viesti koneista tuli vasta 6 minuutin viiveellä. Ilmavalvonta tulkitsi koneiden olevan pommittajia, koska ne käyttivät ensi kertaa siivissä olevia lisäpolttoainesäiliöitä.

 

Ukonsalmen tukikohdassa olevat suomalaiskoneet saivat starttikäskyn noin 12.05 ja ilmaan nousivat Fokkerit, koska niitä käytettiin ensisijaisesti pommittajia vastaan. Tietävälän ilmavalvonta-asema havaitsi vasta 12.07, että viholliskoneet olivatkin hävittäjiä. Kun tämä tieto ehti sitten Ukonsalmen tukikohtaan, olivat viholliskoneet jo hyvin lähellä. Nyt sitten Gladiatorit saivat vasta starttikäskyn ja viimeiset koneet olivat vielä nousukiidossa, kun taistelu alkoi. Vuoksenniskan ilmavalvonta-asema ilmoitti sen tapahtuneen klo 12.13.

 

Taistelu tapahtui Ukonsalmen ja Kaukopään alueilla ja tappiota alkoi tulla. Suomalaiskoneista ammuttiin alas viisi ja venäläiskoneista kolme. Vääp J Tolkin Gladiator ammuttiin nousukiidossa Haapaselän jäälle Kauniskallion kohteille. Tolkki selvisi tapahtumasta pahoin mustelmin. Venäläinen kone ammuttiin alas Matikkalan mäkeen, nykyisen Friskiin maisemiin ja ohjaaja kuoli. Tanskalainen vapaaehtoinen ohjaaja ltn C Kristensen putosi osumasta Gladiator koneella Kaljaniemen selälle jäälle ja kuoli. Paikka on nykyisestä Lomahovista jonkin matkaa Hämeensaaren suuntaan. Lähelle patotien mantereenpuoleista rantaa putosi venäläisen ltn Volohovitshin I-16 kone. Hän pelastui laskuvarjolla ja jäi Kaukopään tehtaan alueella vangiksi. Ltn Halme koki kohtalonsa saatuaan luodin päähänsä ja pudottuaan Gladiator koneineen Kaukopään tehtaan Patotien pään lähellä sijainneelle puuvarastolle. Tehtaan alue toimi vielä sotanäyttämönä, kun tanskalaislentäjän veli ltn P Kristensen osuman saatuaan laskeutui laskuvarjolla Harakan sahalle ja pelastui palovammoja saaneena. Palava Gladiator sytytti lautataapelit tuleen. Vääp Liljan Gladiator ammuttiin alas Tainionkosken Tipanmäkeen ja hänkin pelastui laskuvarjolla. Ainoa tuhoutunut Fokker kone, jota ohjasi ltn Huhanantti, syöksyi Itä- Siitolaan ja myös venäläinen vltn Jefimovin kone I -16 sen lähelle. Molemmat lentäjät saivat osumista surmansa.

 

Taistelu päättyi klo 12.27. Suomalaisten tappiot olivat Talvisodan suurimmat yhden päivän aikana. Syinä oli viestien hitaus, virhearvio venäläiskoneiden tyypistä ja Gladiaattorien nousu vasta taistelun alkaessa. Hälytykset jatkuivat vielä iltapäivän aikana. Ruokolahden tukikohta purettiin illansuussa ja jäljelle jääneet koneet lensivät seuraavana aamuna Lemille, missä ne toimivat kirkonkylän rannassa jäällä sodan loppuun.

 

Tarkemmin aihetta on käsitelty sivulla olevassa kirjaviitteessä.

 

Salosaarelaisille

 

Pertti Saukkonen

 

Takaisin valikkoon