anuotti.gif (1753 bytes)

MONTOLAN PUHALLINORKESTERI

Pääsivulle 
Montola
Konsertit ja esiintymiset
Yhteystiedot
Linkkejä

Lappeenrantalainen Montolan puhallinorkesteri perustettiin osaksi Lappeen pitäjässä toiminutta Montolan nuorisoseuraa vuonna 1911. Nimenä oli alunperin Montolan nuorisoseuran soittokunta, josta nimi on vähitellen muotoutunut nykyiseen asuun. Montolan nuorisoseura toimii edelleen orkesterin taustayhteisönä. Montolan puhallinorkesteri on siten yksi harvoista orkestereista Suomessa, jotka pitävät puhallinmusiikkiperinnettä yllä nuorisoseuroissa tänä päivänä.

Ajan hengen mukaisesti soittokunta aloitti torviseitsikkona. Lukuunottamatta sota-aikoja ja noin viiden vuoden taukoa 1930-luvulla Montolan soittokunta on toiminut yhtäjaksoisesti tähän päivään saakka. Kokoonpano ja soittimisto ovat laajentuneet puhallinorkesteriksi, ja nykyisin Montolan puhallinorkesterissa soittaa vakituisesti runsaat 20 soittajaa. Soittajat ovat pääosin harrastajia ja opiskelijoita, mutta mukana on myös musiikin ammattilaisia.

Ensimmäisenä johtajana toimi kansakoulunopettaja Vilho Peltola aina vuoteen 1940 saakka. Hänen jälkeensä johtajina ovat toimineet Väinö Reijola, Aaro Lohko ja Kari Haili. Nykyisin kapellimestarina toimii Satu Simola, joka on valmistunut kuoronjohdon maisteriksi Viron Musiikkiakatemiasta ja orkesterinjohdon maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Montolan puhallinorkesteria hän on johtanut vuodesta 2007.

Montolan puhallinorkesteri konsertoi 2-4 kertaa vuodessa. Lisäksi se esiintyy eri yhdistysten, yritysten, Lappeenrannan kaupungin ym. järjestämissä tilaisuuksissa. Orkesteri on konsertoinut Suomessa paitsi Lappeenrannan lähialueilla, myös mm. Kuhmossa, Imatralla, Kotkassa  ja Turussa. Esiintymismatkoja eri Euroopan maihin on myös tehty useita. Orkesterin ohjelmisto on laaja. Se sisältää niin klassista sinfonista puhallinmusiikkia, kirkkomusiikkia, kansansävelmiä, lasten musiikkia kuin viihde- ja tanssimusiikkiakin.

Montolan puhallinorkesteri on tehnyt kaksi äänilevyä, ensimmäinen, Jokeri, on vuodelta 1986 ja toinen on aivan uunituore; Montola avenue ilmestyi elokuussa 2008.

 

teksti: Anu Koskinen

                                     Montolan 90-vuotis juhlasoittajat

                                                                                            Klikkaa kuvaa!